Bromo- Lovina

Ihan ensi kättelyssä on todettava (ja samalla koputettava puuta), että yli viikko ollaan nyt menty ilman lääkkeitä kärsimättä minkäänlaisista oireista! Kerrassaan meillä on alkanut lavantaudin kanssa synkkaamaan tässä yhdessä matkaa tehdessä; minä en ole ärsyttänyt lavantautia syömällä vääriä asioita, eikä lavantauti minua!

Sunnuntaina alkoi rankka kolmen päivän bussimatkustaminen. Täydellä minibussilla lähdettiin Yogyakartasta aamulla ja perillä Bromo-vuoren juurella oltiin illalla yhdeksältä. Kuten jo monesti todettu, ei mene Aasiassa nämä bussimatkat yleensä ihan käsikirjoituksen mukaan. Tällä kertaa poimimme niin ikään Bromolle matkalla olleen, pimeän tien varteen hajonneen bussin matkustajia ja tavaroita kyytiin saadaksemme asiaan kuuluvaa viivästystä ja häslinkiä matkan tekoon. Viimein monien mutkien jälkeen pääsimme majapaikkaan painaaksemme pään tyynyyn kolmeksi tunniksi ennen aamuöistä vuorille kapuamista. Ja eihän se kesken unien herääminen taaskaan paljon harmittanut auringonnousua ja savuavaa Bromo-tulivuorta katsellessa. Voi että sentään maailmasta löytyy hienoja paikkoja! Käveltiin sveitsiläisen reissukaverin, Olivian, kanssa vuoriston maaseudulla (totta puhuen käveltiin maaseudulla koska eksyttiin :D Eksyminen kuitenkin kannatti; nähtiin hienoja paikkoja ja paikalliset kylän miehet veivät mopolla eksyneet lampaat lopulta laumansa luokse) ja enpä ole paljon kuvauksellisempia paikkoja aiemmin eläessäni nähnyt.

Bromo oli ehdottomasti päivän matkustamisen arvoinen. Aamureippailun jälkeen istahdettiin jälleen minibussiin ja suunnattiin seuraavaa vuorta, Mount Ijeniä, kohti. Maanantai oli täydellisesti toisinto sunnuntaista; aamuvarhaisesta auringonlaskuun saakka pomppivassa ja rämisevässä bussissa. Majapaikka Mount Ijenin juurella ei tosin ollut ihan samaa luokkaa kuin edellisenä yönä... Ensimmäinen meille annettu huone kuhisi muurahaisia. Pyydettiin, josko heillä olisi antaa meille jokin vähemmän eloisa huone ja saatiinkiin aluksi lupaavalta vaikuttava muurahaisvapaa paikka yöpyä. Tilalle kuitenkin saatiin torakoita ja aamulla vessan lattialla oli isoin koskaan näkemäni sammakko. Kuultiin jo maanantai- aamuna, että Ijenin majapaikassa meillä olisi mahdollista saada lämmintä vettä suihkusta ja odotettiin tuota hetkeä koko päivä kuin kuuta nousevaa. Lämmin vesi nousee arvoon arvaamattomaan, kun sijaintina on korkeat vuoristokylät viileine ilmastoineen. No, suihkun päällä olikin laite, joka yleensä on merkki lämpimästä vedestä. Veden lämmitin toimi kaasulla, jonka käyttöä pitkän taistelun jälkeen henkilökuntaan kuuluva mies tuli ohjeistamaan. Kaikki laitteeseen kuuluvat napit olivat irronneet ja muovinen etupaneeli tuli irroittaa päästäkseen käsiksi ruosteisiin vipuihin. Olisihan meidän se pitänyt tajuta?! :) Mietittiin, että kuinkahan turvallista peseytymistä tämä mahtaa olla kaasuliekin lepattaessa suihkun yläpuolella. Kun laite sitten kaksi kertaa räjähti niin, että lieskat löivät muovisen kuvun alta kattoon asti, tultiin siihen tulokseen, että peseytyminen on yliarvostettua. Säästettiin mieluummin henkemme.

Yöllä herätys oli tuttuun tapaan kolmelta ja hostellin respassa odotti herkku- aamiainen henkilökohtaisessa pahvirasiassa. Paahtoleipä ja hilloa pienessä minigrip- pussissa. Hyvin ravittuna sitten Ijen- vuorta kohti... Ijen- tulivuoren kraateri on kuuluisa sen keltaisesta rikki-kivestä ja turkoosista järvestä. Joka aamu joukko paikallisia miehiä kiipeää vuorelle ja laskeutuu alas kraateriin kaivamaan keltaisia kiven murikoita kantaen niitä myöhemmin alas vuorelta. Tiistai- aamuna tapahtui kuitenkin se, mitä ei koskaan rankan kiipeämisen jälkeen toivoisi tapahtuvan; ylhäällä oli niin sankka sumu, että eteensä ei nähnyt metriä enempää. Tyrmäävän kaunis kraateri oli kyllä siinä edessämme, mutta aika kylmäksi se tällä kertaa jätti. Eikä sumun hälvenemistä voinut jäädä tuntia kauemmin odottelemaan, sillä olihan kiiruhdettava kolmanneksi päiväksi bussiin istumaan :)     Tuolla kiipeämisellä ei siis saavutettu tällä kertaa käytännössä mitään. Kiva oli kuitenkin hikoilla!