Lovina- Amed

Mount Ijenin sumuisen valloituksen jälkeen jatkettiin Olivian kanssa Balin pohjoisrannikolle, Lovinaan. Kolmena päivänä istuttiin lähemmäs 30 tuntia bussissa heräten öisin kahden jälkeen kiipeämisurakalle, joten kuluneet päivät olivat melko rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikin. Matkalla Lovinaan päätettiin, että seuraavaksi kahdeksi yöksi emme kelpuuta kuin majapaikat ilmastoinnilla, kuumalla suihkulla ja uima- altaalla. Päätöksessämme pysyttiin.

Myös "keskiviikkona ei sitten kyllä tehä yhtään mitään järkevää"- päätöksessä pysyttiin hienosti. Nukuttiin pitkään, maattiin uima-altaalla, käytiin syömässä ja maattiin taas uima-altaalla. Illalla käytiin elvyttämässä jumiutuneita lihaksia hieronnassa, jonka aikana itikka puri minua kolme kertaa silmään; yläluomeen, alaluomeen ja silmän alle. Silmän iho on niin herkkä, ettei puremat olleet tavallisia punaisen värisiä, vaan sinisiä mustelman näköisiä. Näytin hieronnan jälkeen nakkikioskin jonossa etuilleelta, mutta en onnneksi tuntenut samoin :) Miksi ei otettu kuvaa!?

Keskiviikkona haarauduttiin Olivian kanssa omille teillemme; toinen länteen, toinen itään. Olin itärannikolla pienessä kylässä, Amedissa, jo aikaisin aamulla, joten minulla oli hyvin aikaa selvitellä miten ja mistä pääsen kiipeämään Balin korkeimmalle vuorelle, Gunung Agungille. Kyllä äiti, tämä on nyt viimeinen vuoren valloitus. Ja kyllä, tiedän etten ole vielä täysin terve (jos olen sitä ikinä ollutkaan) ja olen varovainen :) Kyyti ja opashan järjestyy kun lyö rahaa tiskiin, mutta hinnan sopivaksi saaminen vähävaraiselle vaati 75 minuutin neuvottelun teekupposen ääressä.

Amed on pieni kylän pahanen meren rannassa, jossa ei itsessään paljon nähtävää ole. Meren rannalla paikalliset naiset kuivattelee suolaa merivedestä ja miehet kalastaa auringonlaskuun asti. Nätti kylä vuorten juurella ja on muuten yksi lämpötilaltaan kuumimmista paikoista koko reissun aikana! Vaikka vuoret ihan tässä äärellään ovatkin, ei ole raikkaasta vuoristo-ilmasta tietoakaan tässä hornan kattilassa. Ihan joutuu itse auringon lapsikin viettämään siestaa keskipäivän kuumuutta paetakseen. Illalla kävin syömässä naapurin tädin ravintolassa ja sovin kylän miehen kanssa, että aamulla mennään mopolla vuorille katsomaan temppelit ja ajetaan vain pieniä ja nättejä vuoriston maaseudun teitä. Oli puhetta siitä, osaanko minä ajaa mopoa ja siihen vastauksena katseltiinkin facebookista minun ja isin mopoista kuvia : ) Että voi kuule kyllä osaan ajaa mopoa! Mutta tämän teidän liikennekäyttäytymisen hallitseminen onkin jo ihan toinen juttu… Kaksi ranskalaista tyttöä samasta hostellista lensikin eilen aamulla mopon selästä asfaltin pintaan ja ei kyllä ollut kaunista katseltavaa tyttöjen iho tänään aamupalalla. Nukkuminen oli ollut ihan mahdotonta, koska iho on auki joka puolelta kehoa. Ei käy kateeksi niiden haavojen hoitoa tässä helteessä ja baktreerimäärässä… 

Temppelit alkaa olla aika nähty, mutta nämä perjantain moporetkellä vierailemani temppelit todella yllättivät positiivisesti. Entinen kuningas, (pakko kertoa nimi, koska se on niin älytön) Anak Agung Agung Anglurah Ketut Karangasem, tykkäsi puutarhoista ja vedestä, joten hän rakennutti muutamat vesipalatsit Amedin lähistölle. Ja ne oli kyllä hienoja! Niinkun luontokin vuoriston maaseudulla... voi että. Komeat oli maisemat mutkateitä mopon selässä kurvaillessa.

Ensi yönä kahdeltatoista kohti Gunung Agungin tarjoamaa hikistä urakkaa, joten banaania taskuihin ja pää tyynyyn muutamaksi tunniksi :)