Ubud- Legian

Ubudissa oli jälleen vuorossa jäätävän kipeiden reisilihasten palauttelua. Ensimmäisen yön olin päällisin puolin aika hienon näköisessä hotellissa, mutta ei ollut kakku aivan yhtä kaunis sisältä tässä tapauksessa. Huoneen lattiat, pöydät ja lopulta myös sänky kuhisi muurahaisia, eikä huoneessa ollut pienen yölampun lisäksi valoa muualla kuin vessassa... Päiväsaikaan ei ongelmaa, mutta kuuden jälkeen illalla ei sitten paljon kirjaa luettu tai ristikoita täytelty. Muurahaiset muutaman dollarin huoneessa kuuluu asiaan, mutta koska majapaikka oli 20 kertaa kalliimpi, päätin olla hankala ja valittaa. Täti tuli sitten lakaisemaan muurahaiset lattialta ulkorappusille (mikä ei todellakaan ollut ratkaisu ongelmaan) ja sanoi, että voidaan repiä tästä yövalosta tämä varjostin irti. Joo, no antaahan olla. Aamulla niistin muurahaiset nenästä ja vaihdoin majapaikkaa.

Kaksi päivää puntaroin Ubudissa, uskallanko mennä Monkey Forestin temppeli-alueelle, joka on (fiksuimmat ehkä jo nimestä päättelivätkin) täynnä apinoita. Kambodzalaisen apinan hyökkäysyritykset tahrasivat hivenen apinoiden mainetta, enkä tapahtuneen jälkeen ole nauttinut yhtään apinoiden näkemisestä (joita Ubudissa juoksenteli joka paikassa!). Muutaman päivän lueskelin netistä ihmisten kokemuksia Ubudin Monkey Forestista ja valitettavan moni kirjoitti apinoiden olleen aggressiivisia. Kahden päivän jälkeen kuitenkin seisoin temppeli-alueen portilla kysellen henkilökunnalta, että purevatko nuo apinat minua. Eivät kuulema pure, jos en koske heihin. No en varmasti koske, mutta lupaatteko etteivät he koske minuun?! Päätin voittaa pelkoni ja menin sisälle, mutta ei se kyllä hauskaa ollut...  Siinä pelossa, että joku sadoista ympärilläni olevista apinoista mahdollisesti purisi minua, seurasin henkilökuntaan kuuluvaa siivoaja- setää koko 20 minuuttia, jonka puistossa vietin. Temppeleille asti en koskaan päässyt, sillä henkilökunnan setä ei ollut matkalla siihen suuntaan :) Sittenhän se tapahtuikin, että äiti- apina kävi puraisemassa erästä miestä nilkasta, koska tämä oli mennyt liian lähelle hänen jälkikasvuaan. Onnea vaan rabieksen johdosta, minäpä tästä lähdenkin lounaalle, niin paljon tullut jo noita temppeleitä nähtyä... :)

Tiistaina tultiin muutaman sveitsiläisen pojan kanssa vuoristoisesta Ubudista rannalle Legianiin. Päivät Legianissa ovat pitäneet sisällään aamulenkkejä rannalla, auringossa makaamista, joululahjojen shoppailua ja hierontoja. Vaikka kotiinpaluulle ei vielä haluaisia uhrata ajatuksia, mieli alkaa väkisinkin jo orientoitua viiden päivän päästä (!!!) koittavaan paluulentoon. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei enää tarvitse (jos niin voi sanoa...) suunnitella jatkoreittiä, ei varata bussilippuja seuraaviin kaupunkeihin, ei selailla hostelleja Lonely Planetista... olla vaan passiivisena ja odottaa. Vähän väliä käy mielessä, että onko jotain unohtunut tehdä. Ei, mitään järjesteltäviä asioita seuraaville päiville ei enää ole! Ihan voi rauhassa maata hieronnassa tai rannalla. Kerta kaikkiaan kolme päivää lomaa :) Tätähän se loma suurimmalle osalle ihmisistä on, tekevät tätä kaksi viikkoa? Syövät, ostavat tuliaisia, makaavat rannalla ja odottavat lentoa kotiin.

 Vielä yksi päivä pakettimatkalaisen arkea ennen lentoa Singaporeen!