Ja vielä kerran, Siem Reap.

Lauantaina otin vähän etäisyyttä klinikkaan ja vietin kokonaisen päivän ilman sairaalahoitoa! Kolme kertaa päivässä olen pyrkinyt syömään ja ihan onnistunutkin, tosin ruuan määrä on vielä aika naurettava... Enimmäkseen viikonloppu on ollut sängyssä lojumista. Nyt kun tuntuu, että energiaa jo olisi vähän johonkin muuhunkin kuin ei mitään- tekemiseen, huilailu on paljon haastavampaa. Täysin voimattomana sängyssä oli huomattavasti helpompi maata :) Kauppareissulla tai iltakävelyllä sen kuitenkin huomaa, etteivät fyysiset suoritukset vielä ole ihan minua varten.

Sunnuntaina vein klinikan tytöille keksipaketin ja kävin kysymässä lääkäriltä mitä mieltä hän olisi siitä, jos maanantaina jatkaisin matkaa. Battambangista löytyy myös pieni sairaala, joten sain maiseman vaihdolle siunauksen (tai niin ainakin halusin tulkita sen). Kambodzaa ylipäänsä lääkärit pitivät huonona paikkana toipumiselle ja kovasti kauppasivat Malesiaa, Thaimaata tai Singaporea seuraavaksi kohteeksi. Viikon päästä olen menossa Singaporeen viideksi päiväksi, joten lääkärien toive toteutuu kuin toteutuukin. Koti- Suomeen lentämistäkin lääkäri väläytti vaihtoehtona, mutta tuo ehdotus ei saanut asianomaisen kannatusta :) Espanjalaisen lavantauti- kohtalotoverin kanssa ollaan viime päivinä istuttu vuorotellen toistemme sairaalasänkyjen reunoilla ja tuputettu hoitajien meille kantamia ruokia toisillemme. Tytön vakuutusyhtiöstä soittaa lääkäri hänelle joka päivä ja selvittää, mitä lääkkeitä hänelle on milloinkin annettu ja miksi. Että noinkin hyvää palvelua voi näköjään saada. Sunnuntaina käytiin yhteisvoimin kokeilemassa illalliseksi pitsaa; small- kokoisesta pitsasta odottaa nyt puolet jääkaapissa huomista päivää. Mutta sen mitä söin, söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla! Maha varmaan vaan nyt paaston jälkeen miettii, että mitä täällä tapahtuu?! Mitä yrität tunkea tänne?

Kävin päivällä kävelemässä Old marketilla ja market-hallin keskelle olikin viritetty ansa! Ruokamarkkinat! Pöydällä makaavien kalojen, narussa roikkuvien eläinten ruhojen, tuoreiden hedelmien, vihannesten ja yrttien kuumassa hallissa aikaan saama haju on melko vaikeasti käsiteltävissä terveenäkin, mutta tänään tunsin, kun lounasjugurtti ja hedelmät kävivät kurkussa asti. Hengittämättä, kädet nenän ja suun edessä etsin äkkiä tien ulos tuosta herkkuparatiisista.

Maanantaina on edessä neljän tunnin (lue: koko päivän) mittainen bussimatka Battambangiin. Lepäilyähän tämä elo tulee olemaan sielläkin, mutta ainakin matkalla lounaalle näkee viimein uudet maisemat ja erinäköiset, aggressiiviset tuktuk- kuskit; ehkä heillä on uudessa kaupungissa joku ihan uusi myyntipuhekin... "Ladyyy, you want tuktuk, okei? Tuktuk! Okei! Maybe later?" Jos katse voisi tappaa, ei Siem Reapissa tämän sairasteluviikon jälkeen olisi montaakaan tuktuk-kuskia...

"Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan..." Eiku.