Siquijor

Perjantaina olin suunnittelut etsiväni jostain vuokrattavan polkupyörän, jolla voisin käydä lähikyliä katselemassa. Ei löytynyt kuitenkaan ehjää polkupyörää koko Larenasta, mopoja sitäkin enemmän. Ihmiset eivät oikein ymmärrä, miksi kukaan haluaisi ajaa polkupyörällä tai kävellä, koska mopollakin pääsee. ”Motorbike we have!” Joo. Sen tiedän kyllä, mutta kun etsin tässä nyt polkupyörää. Menin naapurikylään pienissä kylissä ja kaupungeissa käytettävällä tricyclellä, joka tarkoittaa mopoa sivuvaunulla. Näillä välineillä ei yleensä kuljeta viittä kilometriä pidempiä matkoja.

Kyytiin ahdetaan kuskin lisäksi yleensä kahdeksan ihmistä.

Bensa-asemat pienissä kylissä ovat pöytiä tien varressa, joiden päällä on rivi bensalla täytettyjä kokis-pulloja :) Vedellä ei kulje mopot täälläkään, vaikka aika pienillä kolikoilla joukkoliikenteessä pelataankin.

Jäin Sanduganissa pois kyydistä ja lähdin kävelemään pienelle hiekkatielle, jonka varrella oli maatiloja ja eläimiä. Olen joskus saanut kritiikkiä siitä, että 80% reissukuvista on eläimistä :D Tähän päivään mennessä ei ollut kuitenkaan vielä kuvaa yhdestäkään lehmästä tai koirasta, mutta asia korjaantui :) Tiesin, että maatilojen takana vastaan tulee ranta ja ajattelin käydä vähän varpaita uittamassa. Mutta! Mitä tulikaan vastaan lehmäpellon jälkeen!!! Punttisali! Voi onnea <3

Eihän se kovin suuri ja monipuolinen ollut, mutta kyllä siellä lihakset jumiin sai.

Olen huomannut kyllä, että täältä löytyy mitä ihmeellisimpiä asioita mitä ihmeellisimmistä paikoista, mutta kyllähän punttisali pellon laidalla vaan taas yllätti. Ei siitä mihinkään pääse. No tottakai kävin salilla! Enkä ollut edes yksin; salilla oli myös saarella työskentelevä hollantilainen sukellusopettaja. Joku muukin siis ymmärtää hyvän päälle! Ei lähtenyt vaihtovaatteet mukaan, mutta onneksi bikinit olivat vakiovarustuksena repussa. Suihkuna toimi siis meri, sillä välin kun hikiset salivaatteet kuivuivat rantatuulessa :) 

Päätien varresta jatkoin matkaa seuraavaan kylään pienellä bussilla, joita saarella kulkee melko harvakseltaan. Stop- nappeja ei jeepneissä tai pienissä busseissa ole; ne pysähtyvät kun kilisitytät kolikolla istuimien teräksisiä reunoja. Busseissa on yleensä kyydissä myös rahastaja, joka kilisyttää kolikkoa merkiksi kuskille, kun joku haluaa jäädä pois kyydistä. On ilmeisesti aika puuduttava tuo rahastaja-kolikon kilisyttäjän työnkuva, sillä kaikki kolme tympeää filippiiniläistä, joihin olen matkalla törmännyt, ovat olleet rahastaja- kolikon kilisyttäjiä busseissa :)  

Bussin  istuimet Mikki Hiiri-kuosilla! Kyllä lähtisi  Helsinginkin joukkoliikenteen käyttäjämäärät kasvuun näillä penkeillä.

Muutaman kylän jälkeen lähdin kävelemään takaisin Larenaan päin bussia odotellessa. Aika monta kilometriä kävelinkin, kunnes jäin tien varteen katokseen hengähtämään hetkeksi kylän miesten ja mummojen seuraksi. Juteltiin mm. siitä, missä kukin oli töissä (ihmettelin, miksei kukaan heistä ollut töissä perjantaina yhden aikaan?), katseltiin kännykästä kuvia paikoista, joissa olin Filippiineillä käynyt. Kännykän kosketusnäyttö oli miesten mielestä hieno; ”Ooh touch- screen!” Kyläläiset halusivat tietää reissusuunnitelmistani ja kun kerroin, että aion kiertää vielä luultavasti joitain kuukausia Aasian maita, kysymys kuului ”Do you have big business in Finland?” No ei todella ole isoja bisneksiä :D Ei valitettavasti bisneksiä ensinkään! Bussia ei vielä pitkän rupattelun jälkeenkään kuulunut, joten yksi miehistä sanoi heittävänsä minut mopolla lähikylään, josta pääsee jeepneyllä takaisin Larenaan. Kauniita naisia eivät kuulema rahasta :D No heitäppä toki!