Sabang- Boracay

Vaapuin perjantai-aamuna täyspakkauksen kera Sabangin ainoalle autotielle jo ennen auringonnousua ehtiäkseni ensimmäiseen Calapanin suuntaan lähtevään jeepneyhyn. Tie Calapaniin mutkitteli vuoristojen yli ja auringonnousu ei ollut hassumman näköinen korkealta vuorilta katseltuna. Matka Calapaniin kesti puolitoista tuntia (100 pesoa – n. 2 euroa) ja jeepney oli aivan täynnä- reisi vasten reittä sai siis hikoilla. Sisälle autoon mahtuu n. 20 henkeä, loput kiipeävät katolle (näissä tilanteissa sukupuoleensa saa olla tyytyväinen, sillä naisia ei yleensä jeepenyn katolle passiteta).

Calapanissa vaihdoin jeepneystä pakettiautoon, jolla matka Roxasiin kesti reilu kolme tuntia. Nuorehko mieskuljettaja luukutti kuoppaisia teitä pitkin kuin reikäpää, eikä oloa helpottanut tärykalvoja halkova Backstreet Boysien laulanta  :) Välillä oli pakko luoda katse johonkin kulkuneuvon seiniin liimatuista, lukuisista ”God bless our way”- tarroista. Hyvin on pakanankin matkantekoa suojellut toistaiseksi.

Roxasin satamassa odottelin Caticlaniin lähtevää lauttaa puolisentoista tuntia. Montenegro Shipping Lines tarjosikin aika miellyttävää matkantekoa; lautan sisällä pystyi nukkumaan oikein vaakatasossa! Matkan piti kestää noin kolme ja puoli tuntia, mutta neljän aikaan iltapäivällä määränpään ollessa jo sadan metrin päässä lautasta, miesääni kuulutti filippiineiksi jotain, mikä sai kuulutuksen ymmärtäneet paikalliset huokaamaan syvään. Kyselin kanssamatkustajilta, mikä on meininki kun noin huokailuttaa. Meininki oli se, että satamassa on lastattavana vielä toinen laiva, jonka lähtöä joudumme odottamaan noin puolitoista tuntia… Olin edellisenä päivänä laskeskellut, että ehtisin Boracaylle ennen auringonlaskua (uuteen paikkaan saapuminen pimeällä ilman majapaikkaa on jotain, mitä pyrin välttämään), mutta valmistauduin siihen, että näin ei ehkä sittenkään olisi.

Lauttamatka Roxasista Caticlaniin

Caticlanin satamaan päästyäni vaihdoin lautasta pienempään, Boracaylle suuntaavaan veneeseen (kierrettyäni ensin useat tiskit; pääsylippu veneeseen, terminaalivero, turisteilta perittävä ympäristömaksu..). Veneeseen lastin kanssa könytessäni vilkaisin taivaalle, joka oli muuttunut…noh, melko luotaantyöntävän näköiseksi. Tulta päin vaan pikkupurkilla. Pakkasin vartin venematkalla kännykkää, kameraa ja rahoja minigrip- pusseihin, koska mieleeni tuli aavistus siitä, että kohta saattaa sataa. Kovasti.

Boracay toivotti tervetulleeksi synkähköllä pilvellä ja vaikuttavalla salama-showlla.

Ei satanut vielä venematkalla ei. Mutta kun astuin paatista maan kamaralle, taivas suorastaan putosi niskaan (saako näin latteaa kielikuvaa edes käyttää? Saa! Sopii täydellisesti kuvaamaan tilannetta). Muut veneessä olleet matkustajat katosivat satamasta saman tien kyyteihinsä ja ennakkoon varattuihin resortteihinsa. Tottakai, kukapa nyt pilkkopimeään iltaan, kaatosateeseen, haluaisi jäädä vettä valuvana seisomaan. Paitsi Tanja, joka ” definitely don’t want to pay that much for one night!!” Aikani erinäisten ihmisten kanssa hostellien hinnoista väännettyäni yksi mopokuski keksi hostellin, josta saattaisi saada huoneen pihin savolaisen haluamalla hinnalla. Pojat varmaan ajatteli, ettei päästä tuosta uitetusta kissasta ikinä eroon, jos ei joku meistä nyt vie sitä halpaan hostelliin. Tuli kyllä mieleen äitin sanat: ”et sitten jää nuukuuksissasi minnekkään pimeille kujille ettimään halvempaa majotusta”. :D

Viimein seisoin kuuluisassa ”jossain”- paikassa ja edessäni vanhemman rouvan mukaan oli etsimäni majapaikka. Hetken mietin, oliko rakennukselle johtava väylä joki vai kävelytie, mutta rouvan viittomiin luottaen kahlasin nilkkoja myöten kuravedessä rakennukselle, josta sain kuin sainkin budjetilleni sopivan majoituksen.  Kyllä kannatti kahlata! :)