KL - Mersing

Tiistain tavoitteena oli kiertää Kuala Lumpurin pakolliset nähtävyydet. Aamulla sain taas muistutuksen siitä, miksi rakastan yksin matkustamista. Kun matkaseura herää, olen itse käynyt jo suihkussa, ulkona aamupalalla, pyykit pesulasta, surffaillut netissä... ja sitten odotan, odotan ja odotan että toinen tekee tämän saman. Mutta toisille aikasin herääminen on yhtä tuskallista kuin minulle pitkään nukkuminen...

Käytiin kuvaamassa kaikki must-rakennukset ja puistot ja hypättiin bussiin ajatuksenamme mennä Central Marketille syömään ja ostamaan feikki-raybanit. Olin koko päivän melko tokkurainen luultavasti ihottumalääkkeistä johtuen ja nukahdin bussiin saman tien. Niin teki pian Evakin ja kun heräsimme, kummallakaan ei ollut aavistustakaan missä olimme tai kauanko olimme bussissa nukkuneet. Kummallakaan ei ollut kännykkää tai kelloa mukana, mutta aurinko näytti olevan jo laskemaan päin :D Tilanne oli kuin kohtaus mistä tahansa hömppä-elokuvasta; kaksi blondia nukkuu bussissa ja herää ostoskeskuksen kohdalla; "Missähän me ollaan? Paljonkohan kello on? On muuten hyvännäkönen ostari tuossa, pitäskö jäädä tässä pois?" Mutta kyllä tuli päikkärit tarpeeseen! Ja ruokaakin saatiin. Sekä rayban-kopiot. Taksikuskien mielenosoitustakin todistettiin.

Keskiviikkona suunnistettiin metrolla bussiterminaaliin, mistä etsittiin bussi Mersingiin. Päivittäin tulee ihmeteltyä sitä, miten hyvin kaikki Malesiassa toimii. Kaikki asiat on organisoitu niin järkevästi ja loogisesti, että jopa Kuala Lumpurin kokoisessa kaupungissa on todella helppo liikkua. Ei merkkiäkään aasialaisen suurkaupungin kaoottisuudesta! Ikäväksemme saimme samaan bussiin kaksi hippi-perhettä, joiden varmasti vapaan kasvatuksen saaneet lapset kiljuivat takapenkillä  kaikki 6 bussissa vietttyä tuntia. Perheiden touhua seuraillessa tulin siihen tulokseen, etten ikinä lähtisi itse reppureissulle viiden lapsen kanssa. En ikinä! Näillä perheillä oli tarkoituksena hypätä Mersingistä Tioman- saarelle vievään lauttaan, kuten meilläkin, mutta lauttoja ei enää keskiviikkona iltapäivällä kulkenut. Mietin vaan mielessäni, että mitä jos tuollaisen lapsikatraan kanssa et löytäisikään majapaikkaa? Näillä perheillä ei ollut mitään varauksia tehtynä yhtään mihinkään. No, ehkä nämä lapset ovat tottuneet yöpymään myös puun alla.

Torstai-aamuna päästään Tioman- saarelle, pois kaupunkien pölystä, hälinästä ja tukahduttavasta kuumuudesta. Nokkosrokostakaan ei ole enää jäljellä kuin haaleita hyttysen pureman näköisiä jälkiä. <3