Torstai-iltana aloin taas toteuttaa matkustamisen ikävintä
osuutta; paikasta toiseen siirtymistä. Luang Prabangista lähdin täyteen
buukatulla paikallisella yöbussilla takaisin Vientianeen, koska suoraa bussia
etelään päin ohi Vientianen ei ollut tarjolla. Istuin bussissa käytävän
puolella eikä vuoriston mutkaisilla teillä ollut puhettakaan nukkumisesta
tippumatta kurveissa lattialle. Muutamat stnan nikotiiniriippuvaiset
vaikeuttivat matkantekoa entisestään polttamalla salaa tupakkaa muutoinkin
tunkkaisen bussin taka- osassa. Bussista löytyi ilmastointi, joka aasialaiseen tapaan oli viritetty puhaltamaan jäätävän kylmää ilmaa. Aamulla kurkku oli niin kipeä, että nielaisemista teki mieli vältellä viimeiseen asti.
Vientianessa bussi pysähtyi pohjoisella bussiasemalla ja
vaihtaakseni bussia minun piti päästä kaupungin toiselle puolelle, eteläiselle
bussiasemalle. Se tapahtui näppärästi kahdessa tunnissa neljä kertaa tuktukia
vaihtaen :) Selkä ja niskat olivat niin jumissa kipeän kurkun, nälän ja
väsymyksen lisäksi, että en tiedä onko olemassa niin hyvää vitsiä, jolle olisin
tuona aamuna nauranut.
Puoli kahdeksalta aamulla istuin kuitenkin seuraavassa
bussissa, joka olikin sitten paikallinen bussi isolla peellä. Voi luoja
sentään… En ole niin likaista bussia koskaan aiemmin nähnyt. Ilmastointi toimi
siten, että kaikki bussin ikkunat olivat auki. Samallahan tämä tarkoitti sitä,
että kaikki pakokaasu ja kuivien hiekkateiden pöly tuli sisälle bussiin
hengitettäväksi. Sipaisin huvikseni sormella bussin muovista penkkiä (joka
muuten materiaalinsa ansiosta mahdollisti maksimaalisen hikoilun matkan aikana)
nähdäkseni kuinka likainen se oli… mustaksi meni sormi. Samanlainen paskakerros
oli 24 tunnin matkustamisen jälkeen omalla ihollani. Luulin tehneeni taktisen
valinnan aluksi puolityhjässä bussissa vallaten takapenkin, jossa voisi nukkua.
Bussin keskikäytävä oli täynnä roinaa (mm. muovisia puutarhajakkaroita, joista
myöhemmin tehtiin käytävälle lisä-istumarivi…) ja pahvilaatikoita, joiden yli
takapenkille piti kiivetä. Pari ensimmäistä tuntia (niistä kymmenestä tuossa
kapisessa bussissa vietetyistä) pystyinkin nukkumaan takapenkillä
huivi sidottuna filtteriksi suun ja nenän eteen. Heräsin, kun bussin ikkunasta
survottiin päälleni pahvilaatikoita sekä muovipusseja ja ymmärsin, että nyt ei
ilmeisesti enää nukuta :) Samalta pysäkiltä bussi tuli ääriään myöten täyteen
ihmisiä (ja eläimiä, jalkojeni juuressa matkusti kolme elävää kanaa
muovipussissa) ja taktinen takapenkki-valinta kääntyi kyllä tässä vaiheessa
itseäni vastaan. Jalkatila oli täytetty pahvilaatikoilla, joten kaikki viisi
ihmistä istuttiin takapenkillä loppumatka polvet sylissä. Henkisesti melko raskaita
tunteja valvotun yön jälkeen :D No, itsehillintää tuli taas harjoiteltua. Pari
syvään hengitystä ja se tuttu kysymys; kuka käski valita tämän bussin? Vai
oliko oma valinta? :)
Kun Savannakhetissa kiipeilin esteiden yli ulos bussista,
olisin ollut valmis Röllipeikko ja metsänhenki- elokuvan kuvauksiin; hiukset
olivat vain yksi iso takku ja poskeen jäi samanlainen vaalea rantu kuin bussin
penkkiin, jos pyyhkäisit sormella. Vuorokauden ajan olin käynyt bussipysäkkien
reikä lattiassa- vessoissa (joiden lattioilla yeensä myös lainehti puolisen
senttiä urea-nimistä eritettä, flipflop- sandaalien vaahtomuovipohja on hädin
tuskin sentin paksuinen :D ), joten myöskään varpaat eivät tuntuneet järin
puhtailta.
Savannakhetissa yövyin ikiomassa huoneessa ja ensitöikseni
survoin hiekkaiset ja hikiset matkustusvaatteet tiiviisti muovipussiin. Pesulan
täti saa kunnian avata tuon yllätyspussin seuraavan kerran :) Kylä oli pieni ja jotenkin
tosi uninen! Kadut olivat niin hiljaisia että tunnelma oli melkein aavemainen illalla
auringonlaskun aikaan. Tunnin kylällä käveltyäni tulin siihen tulokseen, että
pitkien yöunien jälkeen aion aamulla jatkaa matkaa Pakseen. Ihmiset, joiden
kanssa Savannakhetissa asioin, olivat kyllä silmiinpistävän ystävällisiä ja
hieman yllättyneen oloisia nähdessään vaalean ihmisen kylässään. Pitkille
yöunille käyminen viivästyi hieman, sillä palatessani huoneeseeni, löysin
sieltä kaksi etusormen pituista ja paksuista, ruskeaa matoa… Vaarattomia
varmasti, mutta mielenrauhan saavuttamiseksi jouduin nousemaan sängystä kaksi
kertaa tarkistamaan kaikki huoneen nurkat varmistaakseni, ettei uusia matoja
ollut ilmestynyt lattioille.
Lauantaina jälleen kerran astuin pölyiseen paikallisbussiin ja matkustin kuusi tuntia Pakseen. Nyt taidan pitää parin päivän tauon busseista :) Piipahdin juuri nettipankissa (mikä yleensä tuottaa vain pahaa mieltä :D ) ja huomasin vakuutusyhtiön korvanneen minulle varastetut rahat. Hip hip hurraa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti