Boracay- Iloilo

Boracay ei ollut paikka minulle, viikonloppu ”paratiisi-saarella” oli ehdottomasti riittävä aika. Itse turistit eivät niinkään häirinneet, (90 % saaren turisteista on korealaisia  ja itse tunnistin korealaiset turisteiksi vain, jos kaulassa roikkui kamera) mutta turisteja varten rakennetut viiden tähden hotellit ja muu oheistoiminta sitäkin enemmän. Boracaylla on 3 km pituinen postikorttiranta, joka on jaettu kolmeen osaan; alue 1, alue 2 ja alue 3. Alueella yksi sijaitsee kalleimmat hotellit ja niiden notkuvat buffet-pöydät, alueella kolme asui sitten rinkka selässä matkustavat :)  Saari on profiloitunut aurinkoiseksi bilesaareksi ja onkin varmasti paratiisi turistille, joka haluaa ottaa päivät aurinkoa ja illalla mennä buffetin kautta rantabaariin juomaan ihanan halpaa alkoholia.

Vietin lauantain hollantilaisen tytön kanssa saarta kierrellen. Toisella puolella saarta on ranta, jota ei vielä ole ehditty pilata hotelleilla. Hieno ranta se olikin, mutta muuta Boracaylla ei sitten olekaan tarjota. Illalla käveltiin rantakatua päivitellen sen meininkiä; yli-hintaista ruokaa ja länsimaalaisia miehiä 17-vuotiaat filippiinitytöt kainalossa. Mietittiin, mistä hinnasta saarella voisi viettää kaksi viikkoa.

Sunnuntaina siirryin veneellä Boracaylta viereiselle, isommalle Panayn saarelle. Etsin satamasta pakettiauton, jolla pääsisi samaisen saaren etelä-kärkeen, Iloiloon (onko olemassa positiivisempaa paikannimeä? Ehkä Nauru.). Heitin rinkan autoon ja kävin ostamassa aamupalaa. Söin aamupalan, tein ristikoita, pelasin pelejä kännykällä ja nukuin... mutta auto ei ollut vieläkään liikkunut mihinkään. Julkinen liikennehän ei toimi aikataulujen mukaisesti, vaan auto lähtee liikkeelle sitten, kun se on täynnä. Välillä kuski antoi kyytiläisille signaalin, että ehkä ihan kohta päästään matkaan. Kuitenkin esimerkiksi auton käynnistämisen jälkeen odoteltiin vielä tunti. Perse oli siis istuttu kahden tunnin aikana puuduksiin, ennen kun auto oli liikkunut yhtään mihinkään! Reissun ensimmäinen kiukku oli tosi lähellä tuona aurinkoisena sunnuntai-aamuna, kun tiedossa oli lisäksi se, että auton liikahdettua matkaa on taitettavana noin kuusi tuntia. Puhisin suomenkielisiä voimasanoja auton takapenkillä, kunnes tulin ajatelleeksi, että osa matkustajista (kaikki paikallisia) oli odottanut autossa kauemmin kuin minä ja hyväntuulisena vain jatkoi odottelua (mm. pariskunta 2 kuukautta vanhan vauvan kanssa). Samaan aikaan suomalainen, hyvin organisoituun toimintaan tottunut, kihisee raivosta takapenkillä. Paljon olisi opittavaa filippiiniläisten asenteesta! Paikallisten ihmisten ystävällisyyttä ja auttavaisuutta ei voi kyllä liikaa suitsuttaa...

Iloksi muuttui siis päivä viimeistään iltapäivällä Iloilossa :) Iloilo on saaren pääkaupunki, joka on täynnä isoja ostoskeskuksia ja pikaruokaloita. Kävin läheisen ostarin hypermarketissa hakemassa "pikaisesti" eväitä seuraavan päivän matkustelua varten... kuinka sekaisin voi köyhä opiskelija mennä puoli-ilmaisesta ruuasta! Jos mahdollista, ostaisin sieltä ruuat seuraavaksi vuodeksi eteenpäin. Kosmetiikka-hamstraaja pyöritteli haltioissaan myös halpoja shampoo-pulloja, hiuslakkoja, suihkugeelejä...- niitä samoja, jotka meillä maksaa viisi kertaa enemmän! Ruokakaupassa oli töissä mieletön määrä ihmisiä; jokaisessa hyllyvälissä kaksi työntekijää siistimässä purnukoita suorempaan riviin ja yksi vartija seurailemassa tilannetta. Yhtäkkiä kaupassa kuului filippiineiksi kaikesta päätellen kaupan oma mainos, jolloin jokainen työntekijä keskeytti tekemänsä homman, laski kaikki tavarat käsistään, taputti mainoksen tahtiin ja näytti lopuksi peukkua :D Anteeks mitä?! Onko tämä piilokamera?

Kämppä Iloilossa. Aikamoinen betonibunkkerihan tämä on, mutta ei pidä heretä liian ronkeliksi ;) Sitä paitsi ensimmäisen kerran sitten Manilan, vessan saa vetää vivusta vääntämällä, eikä tarvitse heittää vettä sankolla perään!